Avainsana: Maalausyritys

  • Entistäkin parempana kohti kesää 2024

    Entistäkin parempana kohti kesää 2024

    Maalausliike Famulan ensimmäinen kesä osakeyhtiönä oli kaikinpuolin antoisa. Entuudestaan monille tuntematon yritys nousi savolaisten tietoisuuteen ja puskaradio alkoi laulaa kivasti onnistuneiden keikkojen ansiosta. Tästä kiitos kuuluu Famulan huippuosaaville maalareille, jotka hoitivat haastavatkin kohteet ammattitaitoisesti loppuun saakka. Saimme valtavasti tärkeää kokemusta ja oppia uudenlaisista tilanteista.

    Kuuluisan sanonnan mukaan kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Siksi Famulan tavoitteena on jatkuva toiminnan ja prosessien kehittäminen vuodesta toiseen. Koemme, että edellytys tuotteemme kehittämiselle on kokemuksen kautta rakentunut ammattitaito ja kriittinen ajattelu omaa toimintaa kohtaan. Asiakkailtamme saadut palautteet ovat olleet kultaakin kalliimpia ja niiden kautta syntyneet oivallukset ovat mahdollistaneet laadun ja asiakaslähtöisyyden kehittämisen entistä paremmaksi. Kun tilanne sitä vaatii, meillä uskalletaan myös nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi. Se, että asiakas on urakan jälkeen tyytyväinen lopputulokseen, on meille kaikkein tärkeintä.

    Se, että asiakas on urakan jälkeen tyytyväinen lopputulokseen, on meille kaikkein tärkeintä.

    Mutta kuinka kykenemme olemaan vieläkin asiakaslähtöisempi, ammattimaisempi ja vastuullisempi yrityksenä? Näitä kysymyksiä on taas saatu pohtia pimeinä talven tunteina ja työkaluja niihin on myös löydetty. Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavaa kesää, entistäkin parempana!

    Kuvia kesältä -23

  • Valmistautuminen tulevaan maalausurakkaan

    Valmistautuminen tulevaan maalausurakkaan

    Tämä artikkeli antaa neuvoja ja ohjeita siihen, kuinka valmistaudut tulevaan (urakoitsijalta tilattuun) maalausurakkaan. Valmistautuminen on tärkeää etenkin taloudellisella puolella, jotta varmistut oman taloutesi kestävyydestä. Mikäli asut omakotitalossa, on järkevää suunnitella maalausurakan ajankohta jo vuosia etukäteen.

    Muut remontit

    Etenkin vanhemmilla omakotitaloilla on paljon erilaisia remontteja ja kunnostustöitä, jotka ovat erittäin tärkeitä, elleivät välttämättömiä. Urakoiden lykkääminen ei kannata, jos haluaa säilyttää asunnon arvon, viihtyvyyden, toimivuuden ja turvallisuuden. Myös talon huoltomaalauksen tekeminen on erittäin tärkeä urakka. Tästä linkistä voit lukea vinkkejä talon maalaustarpeiden tunnistamiseen.

    Taloudellinen suunnittelu

    Maalausurakkaa ennen kannattaa suunnitella muut kotona tehtävät suuret urakat (esim. kattoremontti tai putkiremontti) niin, etteivät eri urakat osu samalle vuodelle, mikäli se on suinkin mahdollista. Näin varmistat niin oman talouden kestävyyden, kuin sen, että saat kaikilta vuosilta maksimaaliset kotitalousvähennykset käyttöön. Muista, että voit saada puolisosi kanssa kotitalousvähennystä yhteensä 4500 € (2250 €/hlö) vuodessa. Kotitalousvähennys tarkoittaa sitä, että saat kotonasi tehdystä työstä vähennystä veronpalautuksina tai suoraan verokortilla verotusta pienentävänä tekijänä. Esimerkiksi 8000 € maalausurakasta voitte saada noin 2500 € kotitalousvähennystä, jolloin urakka maksaa teille vain 5500 €. Lue ohjeet kotitalousvähennysten tekemiseen tästä. Kannattaa selvittää omalta pankilta etukäteen, onko rahoitus mahdollinen, mikäli sellaiselle on tarvetta. Kun maksat maalausurakan pienessä kuukausierässä, ei taloudellinen tilanteesi pääse horjumaan.

    Tarjouskäynti

    Tarjouskäynti kannattaa pyytää ajoissa. Esimerkiksi maalausliike Famula Oy:n urakoitsijoiden maalauskalenteri täyttyy kovaa vauhtia. Jotta voit varmistua asiallisesta urakoitsijasta, kannattaa sen etsintä aloittaa siis jo hyvissä ajoin ennen kesää. Ennen tarjouskäyntiä teidän kannattaa selvittää jo seuraavia asioita: vanha maali (usein jokin vanha maaliämpäri löytyy varastosta), mahdollinen uusi väri (värikartan saatte rautakaupasta tai myyjältämme), vesipostin saatavuus (jos talo vaatii pesun), oman taloudellisen tilanteen kestävyys ja mahdolliset rahoitusjärjestelyt.

    Myös mahdollinen toive urakan toteuttamisajasta kannattaa tietää jo tarjouskäynnillä. Monesti asiakkaamme haluavat talon juhlakuntoon ennen kesällä järjestettäviä juhlia. Alkukesästä maalaus ei ole olennaista maalin kuivumisen kannalta, sillä nykyisin käytettävät vesiohenteiset maalit kuivuvat tunneissa. Ilmankosteus on loppukesästäkin siis tarpeeksi matala, eikä haittaa maalausta. Ennen suosiossa olleet öljymaalit saattoivat ottaa kuivumisaikaa jopa yli 2 viikkoa, minkä vuoksi maalausajankohta pyrittiin ajoittamaan yleensä alkukesään. Nykyisin tämä ei kuitenkaan ole ongelma edistyneiden, vesiohenteisten maalien ansiosta.

    Ennen urakan aloittamista

    Ennen urakan aloittamista kannattaa seinien vierustat puhdistaa ulkoiluvälineistä, halkopinoista, kukkaruukuista tai roikkuvista koristeista. Näin helpotat huomattavasti urakoitsijoidemme työtä. Lisäksi urakoitsijoille kannattaa kertoa, mikäli olette havainneet ampiaispesän esimerkiksi räystäänalusissa. Urakoitsijamme myrkyttävät pesät mielellään oman työnsä helpottamiseksi. Teidän ei tarvitse suunnitella omia menemisiänne maalausten mukaan. Voitte vapaasti päättää, oletteko maalauksen aikana kotona vai reissussa. Maalarit osaavat tehdä hommat täysin itsenäisesti ja kaikki välineet löytyvät urakan läpivientiin meiltä. Mikäli jotain kysyttävää tulee urakan aikana, otamme teihin varmasti yhteyttä!

    Pyydä ilmaiselle tarjouskäynnille! Paulus Linnanmäki, 0442028118

    Muistilista maalausurakan valmistautumista varten:

    • Maalausurakan suunnittelu mahdollisimman hyvissä ajoin
    • Muiden remonttien ajoittaminen mahdollisuuksien mukaan eri vuosille
    • Tarjouskäynnin pyytäminen (mahdollisimman aikaisin keväällä!)
    • Taloudelliset järjestelyt: tulojen ja menojen laskeminen
    • Maalausajankohdan pohtiminen (mikäli sillä on sinulle merkitystä)
    • Mahdollisuuksien mukaan vanhan maalin selvittäminen
    • Alustavien värivaihtoehtojen pohtiminen
    • Tutustuminen kotitalousvähennyksiin
    • Rahoitusjärjestelyiden selvittäminen.
  • Rakenna ja Asu-messut 2023

    Rakenna ja Asu-messut 2023

    Osallistuimme Rakenna ja Asu-messuille Kuopiossa 25.-26.2. Messut järjestettiin Keskustan länsiosassa, Hatsalan alueella sijaitsevassa Kuopio-hallissa. Vuosittain järjestettävä tapahtuma on ollut aiempina vuosina erittäin suosittu, mutta tänä vuonna kävijämäärät jäivät aiempia vuosia heikommalle tasolle. Maalausliike Famulalle messut olivat kuitenkin erittäin onnistuneet ottaen huomioon, että nämä olivat yrityksen ensimmäiset messut. Paikallisten viesti meille oli se, että paikallinen (Pohjois-Savolainen) maalausyritys ammattitaitoisella työvoimalla on tervetullut Kuopioon. Kiitos kaikille messuvieraille!

    Maalausliike Famulan myyntitiimi Kuopion messuilla

    Arvoimme messuilla 3000 € maalausrahaa yhdelle tarjouskäynnin pyytäjälle. Voitto osui tällä kertaa Jussille Iisalmeen. Famula onnittelee voittajaa!